asunnon myynti

HERTTONIEMI

Herttoniemi ansaitsee alueelle omistautuneen asiantuntijan

Herttoniemi.

´Se on alue jonka idyllisyyteen olen ihastunut ja jonka yhteisöllisyyttä rakastan.
Asun Siilitiellä Länsi-Hertsikassa ja olen asunut siellä jo jonkin aikaa. Muutin alueelle sattuman kautta, kun aiemmin haaveilin kodista kantakaupungissa. Onneksi muutin Hertsikaan, koska nykyään voin nauttia lenkkeilystä Länsi-Herttoniemen maastoissa, vanhan hyppyrimäen näkymistä, lähistön ravintoloista, sekä siitä idyllisyydestä ja rauhallisuudesta mitä alue tarjoaa. Jos olisin tiennyt Hertsikasta kaiken sen mitä nyt tiedän, ei minun olisi tarvinut edes miettiä vaihtoehtoja.
Herttoniemessä minulla on kaikki mitä tarvitsen, mutta haluan myös antaa takaisin. Sen takia aion jakaa mahdollisimman paljon tietoa markkinan kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä omilla näkemyksillä höystettynä. Herttoniemi ansaitsee sille omistautuneen asiantuntijan ja sinä ansaitset tietää mikä alueella muuttuu ja mitkä tekijät vaikuttavat sinun arvokkaimman omaisuutesi arvoon. Siispä jaan kaiken tietoni aivan ilmaiseksi. Hertsikalainen, tämä sivu on sinulle.

Voit lukea kuukausikatsauksen Herttoniemen asuntomarkkinasta joka kuukauden 15. päivänä sivujeni Blogi-osiosta.

Länsi-Herttoniemi ja Herttoniemenranta.
Kaksi vastakohtaa, kaksi loistavaa asuinaluetta

Länsi-Herttoniemi ja Herttoniemenranta ovat kuin toistensa vastakohdat. Länsi-Herttoniemi on rakennettu pääasiallisesti 50-60-luvuilla väljästi, luonnon muotoja mukaillen, kun taas Herttoniemenranta on urbaani asuinalue, joka on rakennettu tiiviisti 90-luvun lopulta tähän päivään saakka. Molemmat tarjoavat kuitenkin loistavat puitteet asumiselle lähellä keskustaa, mutta kuitenkin luonnon ääreltä. Videoilla kerron molemmista alueista, Herttoniemi on hyvä paikka asua!

Mitkä tekijät vaikuttavat asunnon myyntiin Herttoniemessä?
Herttoniemen alue kasvaa jatkuvasti ja lähitulevaisuudessa alueelle tulee valtavasti uusia palveluita ja asuntoja lähipalvelukeskus Hertsin valmistumisen ja metrokorttelin uusimisen myötä. Asuntoja tulee lisäksi Länsi-Herttoniemeen, kun siellä tehdään täydennysrakentamista ja sairaala-alueelle rakennetaan asuntoja.

Roihupelto saa tulevaisuudessa oman metroaseman ja Herttoniemenranta on muutamaa tonttia vaille valmiiksi rakennettu. Kaikki tämä kertoo siitä, että alueeseen investoidaan ja se tulee olemaan entistä vetovoimaisempi tulevaisuudessa.

On siis monia hyviä syitä ostaa asunto Herttoniemestä, mutta kaikki eivät näistä tiedä. Yleensä ostajat tekevät päätöksensä sen tiedon perusteella mikä lukee ilmoituksessa ja on saatavilla yhtiön papereista. Tämän lisäksi huhupuheet ja ystäviltä saatu kuulopuhe merkitsee paljon kun mietitään onko jokin yhtiö tai alue hyvä paikka muuttaa. On siis tärkeää, että välittäjä tuntee alueen, jolloin sen voi myös myydä asunnon ja yhtiön lisäksi.

Herttoniemen taloyhtiöt ovat suurimmaksi osaksi vuokratonteilla.
Vuokratontit ovat alueelle ominainen piirre, joka koskettaa lähes koko Herttoniemeä. Alueella on miltei harvinaisuus, jos taloyhtiö on omalla tontilla. Tästä voin antaa suuntaa sillä, että 00800 ja 00810 alueilta löytyy yrityshaulla 211 taloyhtiötä, mutta samalla alueella on vain 36 asuinrakennuksille varattua omistustonttia. Niistä Länsi-Herttoniemessä on vain 6. Puhe tontinvuokrasopimuksien uusimisesta ja vuokrankorotuksista on siis hyvin ajankohtainen Länsi-Herttoniemessä, missä iso osa tontinvuokrasopimuksista päättyy tai on päättynyt muutaman vuoden sisällä. On ymmärrettävää, että asuntoa ostaessa nouseva vastike kolkuttaa mielessä, mutta välittäjän tehtävä on osata ottaa se huomioon ja kiinnittää huomio pienen yksityiskohdan sijasta kokonaisuuteen, mikä Herttoniemessä on todella hyvä.

Asunnon myynti Herttoniemi,Asunnon myynti Länsi-Herttoniemi,Asunnon myynti Herttoniemenranta,Asunnon myynti Roihuvuori,Asunnon myynti Itä-Helsinki,Kiinteistönvälittäjä Herttoniemi,Kiinteistönvälittäjä Länsi-Herttoniemi,Kiinteistönvälittäjä Herttoniemenranta, Kiinteistönvälittäjä Roihuvuori,Kiinteistönvälittäjä Itä-Helsinki,Kiinteistönvälitys Herttoniemi,Kiinteistönvälitys Länsi-Herttoniemi,Kiinteistönvälitys Herttoniemenranta,Kiinteistönvälitys Roihuvuori,Kiinteistönvälitys Itä-Helsinki,Arviokäynti Herttoniemi,Arviokäynti Länsi-Herttoniemi,Arviokäynti Herttoniemenranta,Arviokäynti Roihuvuori,Arviokäynti Itä-Helsinki,Veloitukseton arviokäynti Herttoniemi,Veloitukseton arviokäynti Länsi-Herttoniemi,Veloitukseton arviokäynti Herttoniemenranta,Veloitukseton arviokäynti Roihuvuori,Veloitukseton arviokäynti Itä-Helsinki,Ilmainen arviokäynti Herttoniemi,Ilmainen arviokäynti Länsi-Herttoniemi,Ilmainen arviokäynti Herttoniemenranta,Ilmainen arviokäynti Roihuvuori,Ilmainen arviokäynti Itä-Helsinki,Maksuton arviokäynti Herttoniemi,Maksuton arviokäynti Länsi-Herttoniemi,Maksuton arviokäynti Herttoniemenranta,Maksuton arviokäynti Roihuvuori,Maksuton arviokäynti Itä-Helsinki,Asunnon arvo Herttoniemi,Asunnon arvo Länsi-Herttoniemi,Asunnon arvo Herttoniemenranta,Asunnon arvo Roihuvuori,Asunnon arvo Itä-Helsinki,Asuntomarkkina Herttoniemi,Asuntomarkkina Länsi-Herttoniemi,Asuntomarkkina Herttoniemenranta,Asuntomarkkina Roihuvuori,Asuntomarkkina Itä-Helsinki,Asunnon arvokehitys Herttoniemessä,Asunnon arvokehitys Länsi-Herttoniemessä,Asunnon arvokehitys Herttoniemenrannassa,Asunnon arvokehitys Roihuvuoressa,Asunnon arvokehitys Itä-Helsinki,Asunnon myynti itse Herttoniemi,Asunnon myynti itse Länsi-Herttoniemi,Asunnon myynti itse Herttoniemenranta,Asunnon myynti itse Roihuvuori,Asunnon myynti itse Itä-Helsinki,Asunnon itsemyynti Herttoniemi,Asunnon itsemyynti Länsi-Herttoniemi,Asunnon itsemyynti Herttoniemenranta,Asunnon itsemyynti Roihuvuori,Asunnon itsemyynti Itä-Helsinki,Asunnon myynti ilman välittäjää Herttoniemi,Asunnon myynti ilman välittäjää Länsi-Herttoniemi,Asunnon myynti ilman välittäjää Herttoniemenranta,Asunnon myynti ilman välittäjää Roihuvuori,Asunnon myynti ilman välittäjää Itä-Helsinki,

Kalle Lax, kiinteistönvälitys, kiinteistönvälittäjä, asunnon myynti, kiinteistönvälittäjä helsinki, asunnon myynti herttoniemi, neliotliikkuu kalle lax, kiinteistönvälittäjä herttoniemi

Miten alueen hinnat ovat kehittyneet?

Kuten sanottua, Herttoniemi on kehittynyt kovaa tahtia. Sijaintina Herttoniemi on loistava, koska se sijaitsee lähellä kantakaupungin työpaikkoja, sekä ajanviettomahdollisuuksia ja kulkuyhteyksien vuoksi sinne on helppo liikkua. Palveluita kehitetään jatkuvasti ja alueelle kaavaillaan uusia asuntoja, eli arvokasta tonttimaata halutaan hyödyntää entistä tehokkaammin.

Asunnon arvo määräytyy käytännössä sen perusteella, kuinka moni haluaisi asua kyseisellä sijainnilla. Kantakaupungin hintojen noustessa muuttopaine ja sen myötä myös hintojen nousu heijastuu voimakkaasti alueille, jotka sijaitsevat sen ulkopuolella, mutta joissa on hyvät kulkuyhteydet ja palvelut. Oheisen kaavion perusteella yhä useampi haluaa asua Herttoniemessä, koska hintakehitys on ollut erittäin positiivinen. Se tekee myös alueelle muuttavan asunnon ostosta hyvän sijoituksen.