Kalle Lax

Herttoniemi kuukausikatsaus 07/2021

Katsaus
Yleiskatsaus kuukauteen
Viimeaikoina asuntokauppa on käynyt ihan hyvin, vaikkei asuntomarkkina ole enää niin kuuma kuin keväällä tai viime vuoden kesällä ja syksyllä. Asuntoja on hieman tavallista enemmän myynnissä Herttoniemen alueella, joskin julkisessa myynnissä olevien kohteiden määrä on tuntunut vakiintuneen reiluun 30 myynnissä olevaan kohteeseen.

Maailmalta on kantautunut uutisia ja tilastoa asuntomarkkinoiden tasaantumisesta. Samaa tasaantumista olen itsekin havainnut jo jonkin aikaa, mutta Suomessa uutisointi tuntuu tulevan jälkijunassa. Markkinatilanne tulee huomioida hinnoittelussa ja se täytyy aina valmistella huolellisesti, mutta etenkin nyt suosittelen hinnoittelemaan erityisen realistisesti ja huolella, jotta myyntiaika ja tulos eivät huonone turhaan.

00800
Länsi-Herttoniemessä tehtiin yhteensä kahdeksan kauppaa, joista kuusi tehtiin kerrostaloasunnoista, yksi omakotitalosta sekä yksi rivitaloasunnosta. Kerrostaloasuntojen keskineliöhinta oli 5387,33€ ja myyntiaika keskimäärin 45 päivää. Kaupoista neljä tehtiin kaksioista sekä yksi yksiöstä ja yksi neliöstä.

00810
00810 alueella myytiin yhteensä 13kpl asuntoja sekä lisäksi kaksi parkkipaikkaa. Myydyistä asunnoista kaksi oli yksiöitä, viisi kaksioita, kolme kolmioita ja kolme neliöitä. Joukossa oli merinäkymällisiä asuntoja, mihin viittaa jo kauppojen keskimääräinen velaton kauppahinta, eli 401615,15€. Kauppojen keskimääräinen neliöhinta oli 6031,77€. Keskimääräinen neliöhinta oli matalin yksiöissä, 5318,00€ ja korkein neliöissä, 6514,00€.

00820
Roihuvuoressa tehtiin kahdeksan kauppaa. Näistä suurinosa eli viisi oli kaksioita ja lisäksi myytiin yksiö, kolmio ja 5h asunto. Kaikkien kauppojen keskineliöhinta oli 5112,25€ ja mikä tästä tekee mielenkiintoisen on se, että vuosi sitten keskineliöhinta oli 3926,75€ samalla kauppamäärällä. Toki jakauma huonelukumäärän suhteen oli eri.

Jos haluat arvion asunnostasi, varaa maksuton arviokäynti täältä.

Kalle Lax
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV
040 160 1521 | kalle.lax@neliotliikkuu.fi

Palvelen mielelläni asunnon vaihtamiseen liittyvissä asioissa Helsingissä, sekä muualla PK-seudulla. Parhaan markkinahinnan lupaan jo nyt. Ollaan yhteydessä.

Katso tästä miten myyn asuntosi!

Tämä kirjoitus on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä edusta Neliöt Liikkuu LKV Oy:n virallista kantaa.

Oman asunnon arvioita ei tule nojata pelkästään tiedotteessa esitettyihin tilastoihin. Arviointi vaatii lukuisten yksityiskohtien huomioimista ja siksi se tulee tehdä kaikki tekijät huomioon ottaen.