Kalle Lax

Herttoniemi kuukausikatsaus 06/2021

Yleiskatsaus kuukauteen
Viimekuiseen katsaukseen nähden markkina on kehittynyt parempaan suuntaan. Herttoniemen alueella on edelleen tavanomaista enemmän asuntoja julkisessa myynnissä, mutta on ollut positiivista huomata miten ostajien aktiivisuus on kehittynyt etenkin juhannuksen jälkeen. Pankkien ruuhkat aiheuttavat edelleen hankaluuksia ja joissain tapauksissa kaupantekoajat ovat venyneet pitkällekin. Lainan saanti on ollut niinikään hidasta, mutta pienemmät pankit ovat olleet suhteellisen joustavia ja välittäjänä voin tarjota näytöillä nopeampia kanavia ostajille, mikäli rahoitusta ei olla saatu kuntoon näytölle tultaessa. Uskon kuitenkin, että pankkien tilanne paranee syksyä kohti mentäessä kuten myös asuntomarkkinakin, ellei muutoksia tule vallitsevaan koronatilanteeseen tai rahoitussääntelyyn.

00800
Kesäkuun aikana Länsi-Herttoniemessä tehtiin 9kpl kauppoja. Kaupoista kuusi tehtiin kerrostaloasunnoista, kaksi rivitaloasunnoista ja yksi autopaikasta. Kerrostaloasuntojen osalta 1kpl oli yksiöstä, 3kpl kaksioista ja 2kpl neliöistä. Rivitaloasunnot olivat 4h ja 5h asuntoja. Kerrostaloasuntojen kauppojen keskineliöhinta oli 5817,00€, mutta neliöiden keskineliöhinta oli kaksioiden vastaavaa suurempi noin 150€/m² verran.

00810
Herttoniemenrannan alueella kauppoja tehtiin yhteensä 12kpl, joista yhdeksän oli kerrostaloasunnoista, yksi rivitaloasunnosta ja kaksi autopaikoista. Kerrostaloasuntojen kauppojen keskineliöhinta oli 5424,56€ ja korkein neliöhinta oli yksiöissä, 6418,00€. Yksiöitä myytiin 2kpl, kaksioita 2kpl ja kolmioita peräti 5kpl. Kolmioiden keskineliöhinta oli 5629,00€ ja myyntiaika oli kaikkien asuntotyyppien osalta keskimäärin 31pv.

00820
Roihuvuoressa kaupanteko on ollut hieman hiljaisempaa, kun kauppoja tehtiin 6kpl. Verrokkina edellisvuoden kesäkuussa kauppoja tehtiin 14kpl. Tämän vuoden kesäkuun kaupoista peräti neljä on tehty kolmioista, eli kolmioita ja neliöitä on myyty Herttoniemen alueella tavanomaista enemmän kesäkuun aikana. Kaikkien kauppojen keskineliöhinta oli 4829,50€ ja neliöiden osalta se oli 4378,00€.

Jos haluat arvion asunnostasi, varaa maksuton arviokäynti täältä.

Kalle Lax
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV
040 160 1521 | kalle.lax@neliotliikkuu.fi

Palvelen mielelläni asunnon vaihtamiseen liittyvissä asioissa Helsingissä, sekä muualla PK-seudulla. Parhaan markkinahinnan lupaan jo nyt. Ollaan yhteydessä.

Katso tästä miten myyn asuntosi!

Tämä kirjoitus on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä edusta Neliöt Liikkuu LKV Oy:n virallista kantaa.

Oman asunnon arvioita ei tule nojata pelkästään tiedotteessa esitettyihin tilastoihin. Arviointi vaatii lukuisten yksityiskohtien huomioimista ja siksi se tulee tehdä kaikki tekijät huomioon ottaen.
Katsaus